Pensasmustikalla vaikutuksia kognitiivisiin toimintoihin

Isossa-Britanniassa tehdyn tutkimuksen mukaan runsaasti flavonoideja sisältävän pensasmustikkajuoman (blueberry) käyttö voi parantaa muistia ja huomiokykyä terveillä lapsilla.

European Journal of Nutrition -lehdessä julkaistussa satunnaistetussa rinnakkaisryhmätutkimuksessa tutkittiin 54 lasta, jotka olivat iältään 7–10-vuotiaita. Heille annettiin 200 ml pensasmustikkajuomaa, joka sisälsi 253 mg antosyaaneja tai lumeainetta. Lapsille tehtiin kognitiiviset testit 2–6 tunnin kuluttua pensasmustikkajuoman nauttimisen jälkeen.

Tutkimuksessa ilmeni, että flavonoideja sisältävää pensasmustikkajuomaa nauttineiden lasten reaktioajat paranivat, mutta tarkkuus ei heikentynyt. Pensasmustikkajuoman nauttiminen yhdistyi myös parantuneeseen sanalliseen muistiin verrattuna lumeaineeseen. Lukemisen osalta ei kuitenkaan havaittu vaikutuksia.

Tutkimus ei ollut ensimmäinen mustikoilla tehty, mutta aiemmin pensasmustikoiden vaikutuksia ei ollut tutkittu lapsilla. Aiemmin oli saatu viitteitä mustikan hyödyistä kognitiivisille kyvyille aikuisilla. Esimerkiksi vuonna 2017 Applied Physiology, Nutrition and Metabolism -lehdessä julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että päivittäinebn 30 ml annos pensasmustikkatiivistettä 12 viikon ajan sai aikaan merkittävää aivotoiminnan vilkastumista sekä työmuistin virkistymistä tutkittavilla, jotka olivat keskimäärin 68-vuotiaita

Myös Robert Krikorianin johtamassa tutkimuksessa vuodelta 2010 havaittiin, että 500 ml annos pensasmustikkamehua päivässä edisti oppimista ja sanalistojen muistamista. Tutkimuksessa saatiin myös viitteitä siitä, että pensasmustikalla on yhteys masennusoireiden lieventymiseen iäkkäillä, muistiongelmista kärsivillä ihmisillä.

Nämä tutkimukset lisäävät tietoutta flavonoidien hyödyistä aivotoiminnalle. Mustikan osalta riittää kuitenkin vielä paljon tutkittavaa. Brittiläisen tutkijaryhmän mukaan pensasmustikan nauttiminen saattaa parantaa myös aivojen verenkiertoa, mutta tämän vaikutuksen tarkkaa mekanismia ei vielä tunneta.

Aiheesta uutisoi Nutraingredients-sivusto.