Kurkumiinin turvallisuus

Kurkumiini on maustekurkuman eli kurkuman (Curcuma longa) juuresta saatavaa ainetta. Kurkumassa on kurkumiinia noin 2–5 %. Tämä määrä muodostuu oikeastaan kolmesta kurkumiinista: todellista kurkumiinista eli diferoyylimetaanista (82 % kurkuman sisältämästä kurkumiinista), demetoksikurkumiinista (15 %) ja bisdemetoksikurkumiinista (3 %).

Turvallisuustaso A

Turvallista suositelluilla annoksilla terveille aikuisille, ja todennäköisesti pieninä annoksina myös raskaana oleville ja imettäville.

Kurkuman turvallisuus ja annokset

Kurkumaa käytetään mausteena monissa maissa, ja Intiassa on mahdollista saada ravinnosta jopa 100 mg kurkumiinia vuorokaudessa (2,5 g kurkumaa; Chainani-Wu 2003). Tämä osaltaan viittaa siihen, että kurkumiini on lähtökohtaisesti turvallista. Samoin kurkumiinia on tutkittu hyvin paljon, ja annokset ovat olleet tutkimuksissa hyvin suuria (jopa 12 grammaa; ks. esim. Lao ym. 2006). Näin ollen on todennäköistä, että kurkumiinin haitat tunnetaan melko hyvin. FDA (The Food and Drug Administration) on määritellyt maustekurkuman luokkaan GRAS eli “yleisesti turvallisena pidetty” (Generally Recognized as Safe).

Kurkumiinia on käytetty melko hurjia annoksia tutkimuksissa. Vareed ym. (2008) käyttivät tutkimuksessaan 10–12 g annoksia. Tämä tarkoitti 40 tai 48 kapselia päivässä. Tässä tutkimuksessa yhdellä osallistujalla oli päänsärkyä ja toisella kipua käsivarsissa annoksen ottamisen jälkeen, mutta nämä miellettiin kurkumiinista riippumattomiksi. Sen sijaan kahdella osallistujalla annoksen ottamisesta seuraavana päivä oli löysää keltaista ulostetta. Myös Cheng ym. (2001) antoivat myös koehenkilöille kurkumiinia aina 12 g annokseen asti kolmen kuukauden ajan. Tutkijat totesivat, että sivuvaikutukset olivat lieviä, mutta heidän tutkimuksessaan 8 g annoksesta ylöspäin nieltävien tablettien lukumäärä aiheutti ongelmia.

Imeytyminen

Kurkumiinin haasteena on, että se imeytyy ihmiselimistössä erittäin heikosti. pH 5.0:ssa imeytyminen oli ainoastaan 11ng/ml (Sasaki ym. 2010). Toisaalta imeytymiseen saattavat vaikuttaa käytetyt uutoksen ominaisuudet. Kuitenkin on huomattavan monia erilaisia tapoja lisätä kurkumiinin imeytymistä. Yksi tavallisimmista tavoista on lisätä mukaan pieni annos piperiiniä, jota saadaan esimerkiksi mustapippurista. Jurenkan (2009) tutkimuksessa se lisäsi 2 g kurkumiiniannoksen imeytymistä jopa 20-kertaiseksi; toisaalta kaikissa tutkimuksissa määrät eivät ole olleet aivan näin hurjia (ks. esim. Antony ym. 2008). Tällä hetkellä keksitään jatkuvasti uusia tapoja lisätä kurkumiinin imeytymistä.

Tutkimuksia: ei mainittavaa

Kuptniratsaikul ym. (2009) järjestivät 6 viikkoa kestäneen tutkimuksen 107 polven nivelrikosta kärsineelle potilaalle. He antoivat toisille 2000 mg kurkumauutetta ja toisille 800 mg ibuprofeenia. Kurkumiinia saaneella ryhmällä jotain oireita oli 33,3 %:lla ja ibuprofeenia saaneella ryhmällä 44,2 %:lla. Kuitenkaan ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä (p=0,36).

Chandran & Goel (2012) ottivat pilottitutkimukseensa mukaan 45 reumapotilasta, jotka saivat 500 mg kurkumiinia. He totesivat, että hoito oli turvallista eikä se ollut yhteydessä sivuoireisiin.

Belcaro ym. (2014) ottivat vertailevaan, 4 kuukautta kestäneeseen tutkimukseensa 124 polven nivelrikkopotilasta. Heille annettiin joko 500 mg glukosamiinia ja 500 kurkumiinia (Meriva®) tai kondroitiinisulfaattia ja glukosamiinia. Tutkijat totesivat, että sivuoireita ei raportoitu.

Kipulääkkeitä turvallisemmalla kurkumiinilla on positiivisia vaikutuksia muun muassa nivelterveyteen (ks.  artikkeli ).

Kipulääkkeitä turvallisemmalla kurkumiinilla on positiivisia vaikutuksia muun muassa nivelterveyteen (ks. artikkeli).

Panahi ym. (2014) suorittivat 6 viikkoa kestäneen tutkimuksen, jossa 40 polven nivelrikosta kärsineelle koehenkilölle annettiin plaseboainetta tai 1500 mg kurkumiinia. Kurkumiinin imeytymistä vauhditettiin 15 mg:lla piperiiniä. Panahi kumppaneineen totesi, että kummassakaan ryhmässä ei havaittu huomionarvoisia sivuoireita.

Madhu ym. (2013) ottivat 42 päivää kestäneeseen tutkimukseensa 120 nivelrikkopotilasta. Osallistujille annettiin joko plaseboainetta tai kurkumauutetta (NR-INF-02-uute). Kurkumauutteen turvallisuutta pidettiin hyvänä.

Tämän lisäksi seuraavat tutkimukset eivät nosta sivuoireita merkittävään rooliin: Deodhar ym. (1980) (1200 mg kurkumiinia), Belcaro ym. (2010) (8 kuukautta, 100 osallistujaa, 200 mg kurkumiinia), Kertia ym. (2012) (4 viikkoa, 80 osallistujaa, 90 mg kurkumiinia), Pinsornsak & Niempoog (2012) (3 kuukautta, 88 osallistujaa, 1000 mg kurkumauutetta) ja Ganjali ym. (2014) (4 viikkoa, 37 osallistujaa, 1 g kurkumiinia ja 10 mg bioperiiniä).

Tutkimuksia, joissa pääasiassa vatsavaivoja

Kuptniratsaikul ym. (2014) järjestivät 4 viikkoa kestäneen tutkimuksen, johon osallistui peräti 331 yli 50-vuotiasta polven nivelrikosta kärsivää potilasta. Heille annettiin joko 1500 mg kurkumauutetta tai 1200 mg ibuprofeenia. Tutkimuksen lopuksi todettiin, että ryhmissä havaitut sivuvaikutukset olivat samantyyppisiä, mutta kurkumauutetta saaneella ryhmällä esiintyi vähemmän vatsavaivoja. Oireina (ks. taulukko) olivat vatsavaiva (20 kurkumaryhmässä, 33 ibuprofeeniryhmässä), ruuansulatushäiriöt (21 kurkumaryhmässä, 29 ibuprofeeniryhmässä), pahoinvointi (9 kurkumaryhmässä, 15 ibuprofeeniryhmässä), pitting-turvotus (7 kurkumaryhmässä, 13 ibuprofeeniryhmässä) ja ulosteen löysyys (22 kurkumaryhmässä, 16 ibuprofeeniryhmässä). Ibuprofeenia saaneessa ryhmässä esiintyi lisäksi kaksi tapausta meleenaa eli ulosteen värjäytymistä mustaksi, mikä viittaa ruuansulatuskanavan verenvuotoon. Näin ollen kurkumauute oli turvallisempaa kuin ibuprofeeni. (Ks. myös artikkeli Kurkumiinin vaikutus nivelterveyteen – perusteellinen katsaus)

Appelboom ym. (2014) suorittivat 6 kuukautta kestäneen ja jopa 820 polven nivelrikkopotilasta käsittäneen tutkimuksen. Tutkimus suoritettiin tarkkailututkimuksena ilman plaseboryhmää. Tutkittaville annettiin 42 mg Flexofytol®-valmistetta, joka on kurkumiinia, jonka imeytymistä on parannettu (tutkijoiden mukaan 42 mg valmistetta vastaa imeytymiseltään 57 g kurkumiinia tai 1 kiloa kurkumajauhetta). Kuuden viikon kohdalla sivuoireita raportoi 3,6 %, 3 kuukauden kohdalla 2,5 % ja 6 kuukauden kohdalla enää 1,3 %. Suurin osa mahdollisista oireita liittyi lähinnä vatsavaivoihin, kuten ripuliin.

Nakagawa ym. (2014) ottivat 50 polven nivelrikkopotilasta tutkimukseensa. Heille annettiin 8 viikon ajan joko plaseboainetta tai 180 mg kurkumiinivalmistetta (Theracurmin). Tutkijat totesivat, että ryhmissä ei esiintynyt merkittäviä sivuoireita. 8 viikon kohdalla laboratoriotuloksissa oli lähinnä joitakin pieniä poikkeuksia. Joillakin osallistujilla veren triglyseridipitoisuus oli hieman koholla (2 kurkumiiniryhmästä ja 4 plaseboryhmästä), yhdellä kurkumiiniryhmäläisellä veren kreatiini oli hieman kohonnut ja kahdella kurkumiiniryhmäläisellä veren punasolumäärä oli hiukan laskenut. Lisäksi plaseboryhmässä yhdellä tapauksella ureahapon määrä veressä oli noussut hiukan, yhdellä amylaasin määrä. Tutkijat totesivat kaikista muutoksista, että ne olivat pieniä, eikä kummassakaan ryhmässä havaittu vakavia sivuoireita.

Henrotin ym. (2014) järjestivät 84 päivää kestäneen tutkimuksen, johon osallistui 22 polven nivelrikosta kärsinyttä potilasta. Kaikille annettiin 252 Flexofytol®-kurkumiinivalmistetta. Tutkijat totesivat, että kurkumiini ei aiheuttanut merkittäviä sivuoireita, ja huomio kiinnittyi lähinnä ruuansulatusvaivoihin.

Sharma ym. (2004) tutkivat kurkumiinia potilailla, joilla oli pitkälle edennyt paksusuolen syöpä, johon kemoterapia ei tahtonut purra. 15 potilasta sai kurkumiinia eri annoksina (0,45 g – 3,6 g). Kahdessa tapauksessa esiintyi ripulia (0,45 g ja 3,6 g annoksilla) ja yhdessä tapauksessa pahoinvointia (0,9 g kurkumiinia), mutta jälkimmäinen parantui itsestään. Verikokeissa havaittiin muutamia poikkeamia; neljällä seerumin alkalinen fosfataasi kohosi ja kolmella seerumin laktaattidehydrogenaasi kohosi. Tilat saattoivat mahdollisesti liittyä hoitoon. Tutkijat kuitenkin päätyivät johtopäätökseen, että havaitut tilat eivät olleet ongelmallisia.

Kurkumiinia on käytetty myös monissa yhdistelmäaineita sisältävissä tutkimuksissa. Kulkarni ym. (1991) ottivat 3 kuukauden kokeeseensa 42 nivelrikkopotilasta. He antoivat tutkittaville joko plaseboainetta tai 50 mg kurkumauutetta, 50 mg sinkkiä sekä rohtokoison juurta ja Boswellia serratan varsia. Tutkijat toteavat, että sivuoireet olivat lieviä eivätkä johtaneet tutkimuksen keskeyttämiseen. Samoin Chopra ym. (2004) tarkasteli 32 viikkoa kestäneessä tutkimuksessaan 90 polven nivelrikkopotilaalla ayurvedista yrttiyhdistelmää RA-11, joka sisälsi myös kurkumiinia. Tutkijat havaitsivat, että molemmissa ryhmissä, niin ainetta kuin lumelääkettä saavissa, raportoitiin sivuoireista samalla tasolla. 28 osallistujaa lähti tutkimuksesta, mutta kukaan ei viitannut lähtösyissään aineen aiheuttamiin sivuoireisiin.

Vaikutus kemoterapialäkkeisiin

Jurenka (2009) totesi, että on jonkin verran evidenssiä siitä, että kurkumiini heikentää joidenkin kemoterapialääkkeiden tehoa. Tutkimusten mukaan kurkumiini on ainakin hiirillä vähentänyt kamptotesiinin vaikutusta rintasyöpäsoluihin. Samoin kurkumiini saattaa häiritä suolisyövän hoitoon käytetyn irinotekaanin tehoa. Toisaalta kurkumiini saattaa lisätä joidenkin kemoterapialääkkeiden tehoa; esimerkiksi hiirien ksenotransplantaatiomallissa se tehosti paklitakselin vaikutusta. Jälkimmäisessä tapauksessa vaikutus johtui ilmeisesti kurkumiinin kyvystä estää NF-κB:n toimintaa. Myös Asher & Spelman (2013) suosittelevat varovaisuutta erityisesti kemoterapia-aineiden yhteydessä.

Jurenka (2009) huomauttaa, että maksasyövän eläinmallinnuksessa kurkumiini ei vähentänyt kasvainten muodostusta, vaan itse asiassa lyhensi rottien elinikää 88,7 viikosta 78,1 viikkoon. Tämä ei ole kuitenkaan suoraan vaikutus kemoterapialääkkeisiin. Toisaalta kurkumiinin vaikutus syöpään ansaitsisi kokonaan oman katsauksensa, sillä kuvio ei ole kovin yksiselitteinen; monet näkevät sillä positiivista vaikutuspotentiaalia (ks. esim. McCubrey ym. 2017; Wei ym. 2017).

Vaikutus rauta-aineenvaihduntaan

Joissakin tutkimuksissa on havaittu, että suuret kurkumiiniannokset saattavat heikentää raudan imeytymistä. Tästä syystä Jiao ym. (2009) suosittelevat, että kurkumiinia ei käytetä niiden kohdalla, joilla veren rauta-arvot ovat laskeneet merkittävästi.

Koontitutkimukset, reviewit ja meta-analyysit

Kurkumiinista on tehty huomattavan paljon tutkimuksia, joten siitä löytyy myös paljon koontitutkimuksia, joissa käydään järjestelmällisesti läpi tutkimusdataa.

Hyvin monet koontitutkimukset puhuvat yhteen ääneen kurkumiinin turvallisuudesta. Chainani-Wu (2003) keskittyi erityisesti kurkumiinin turvallisuuteen. Hän otti mukaan tutkimukseen vuosien 1966 ja 2002 välillä tehdyt tutkimukset, joista valikoitui kuusi laadukasta mukaan. Hän totesi, että kurkumiini on osoittautunut turvalliseksi. Bengmark (2006) kävi läpi noin 300 tutkimusartikkelia, ja totesi, että kurkumiini ei ole toksista eli aiheuta myrkyllisiä vaikutuksia.

Aggarwal ym. (2007) toteavat, että kurkumiini on farmakologisesti turvallista. Hsu & Cheng (2007) panevat merkille, että läpikäydyissä tutkimuksissa kurkumiini ei ole osoittanut merkkejä myrkyllisyydestä. Samoin Jagetia & Aggarwal (2007), Pari ym. (2008), Aggarwal & Sung (2009) ja Zhou ym. (2011) toteavat, että kurkumiini on turvallista. Myöskään Khanna ym. (2007) ja Peddada ym. (2015) eivät nosta huolta turvallisuudesta.

Goel ym. (2008) toteavat, että kurkumiini on pilottitutkimusten mukaan turvallista jopa 12 g annoksina kolmen kuukauden ajan. Henrotin ym. (2013) toteavat, että kurkumiinin turvallisuusprofiili on erinomainen. Samoin Shehzad ym. (2013) sanovat, että kurkumiini on turvallista ja myrkytöntä. Myös Groverin & Samsonin (2016) tarkassa tutkimuksessa on vain muutamia viittauksia turvallisuuteen, ja niiden mukaan kurkumiini on turvallista. Kunnumakkara ym. (2016) toteavat arviossaan, että “tähän mennessä on suoritettu yli 100 erilaista, kliinistä koetta kurkumiinilla, ja ne osoittavat selvästi kurkumiinin turvallisuuden, siedettävyyden sekä vaikutuksen moniin ihmisillä esiintyviin, kroonisiin sairauksiin.”

Joissakin katsauksissa kommentoidaan lieviä sivuvaikutuksia. Asherin & Spelmanin (2013) mukaan  kurkumiini on hyvin siedettyä. Pääasialliset sivuvaikutukset ovat pahoinvointi ja ripuli. He toteavat, että teoreettisia sivuvaikutuksia on olemassa, kun pohdintaan kurkumiinin mahdollista vaikutusta ruuansulatusentsyymeihin ja kantajaproteiineihin, mutta kliinisissä tutkimuksissa ei ole saatu perusteita tälle huolelle (ks. Volak ym. 2008 huolen nostamisesta ja myöhemmin samainen Volak ym. 2013 huolen hautaamisesta). Myös Gupta ym. (2013) sanovat, että kurkumiini on turvallista 12 g annoksina aina 3 kuukauden käyttöön asti. Samoin White & Judkins (2011) kommentoivat, että kurkumiinilla ei ole havaittu merkittäviä sivuvaikutuksia, vaan lähinnä lieviä vatsavaivoja.

Huomiot sytotoksisuudesta koeputkiolosuhteissa

Jurenka (2009) toteaa, että jokaisessa julkaistussa kliinisessä kokeessa kurkumiini on osoittautunut turvalliseksi, jopa 8 g päiväannoksilla. Hän kuitenkin toteaa, että vähemmän oleellisissa koeputkikokeissa (in vitro) sekä eläintutkimuksissa tietyissä olosuhteissa kurkumiinilla on osoittautunut olevan sivuvaikutuksia. Koeputkiolosuhteissa yhdessä kuparin ja sytokromi p450 isoentsyymien kanssa kurkumiini on aiheuttanut DNA:n purkautumista ja vaurioita. 

Kurkumiini on osoittanut olevansa lievän sytotoksinen suurina annoksina koeputkiolosuhteissa (50 000 nM; ks. Henrotin ym. 2011). Kuitenkin kurkumiinin imeytymisen haasteet saattavat olla tässä hyödyksi, sillä koeputkiolosuhteissa tutkittuja määriä on mahdotonta saavuttaa ihmiselimistössä, vaikka kurkumiinin imeytymistä parannettaisiin kuinka.

Mobasheriym. (2012) toteavat, että vaikka aineen sytotoksisista vaikutuksista on koeputkiolosuhteissa olemassa näyttöä, kyseisiä määriä on käytännössä mahdotonta saavuttaa tosielämässä. He kommentoivat, että koeputkiolosuhteissa (in vitro) saadut myrkyllisyystiedot saattavat olla hyvin kyseenalaisia. Toisaalta he huomauttavat, että kirjoitushetkeen mennessä ei ole saatu julkaistua informaatiota suurten kurkumiiniannosten pitkäaikaisvaikutuksista tai kurkumiinin hajoamistuotteiden mahdollisista sivuvaikutuksista.

WebMD-sivuston arvio

WebMD-tietokannan mukaan kurkumiini on “todennäköisesti turvallista” suun kautta otettuna tai iholle levitettynä ainakin 8 kuukauden käyttöön saakka. Samoin sivustolla todetaan, että kurkumiinilla ei ole merkittäviä sivuvaikutuksia, vaikka joidenkin on mahdollista saada vatsavaivoja, pahoinvointia, huimausta tai ripulia.

Sivustolla kerrotaan myös yhdestä tapauksesta, jossa koehenkilö otti hyvin suuria kurkuma-annoksia (yli 3 g päivässä), ja hänellä esiintyi vaarallisia rytmihäiriöitä. Ei kuitenkaan ole varmaa, aiheutuivatko nämä oireet kurkumiinista. Kirjoittajien mukaan siis valtavan suurten kurkumiinimäärien ottamista tulisi välttää, kunnes aiheesta tiedetään enemmän.

Raskaana oleville kurkumiini on ”todennäköisesti turvallista”, kun sitä käytetään suun kautta ruuassa normaalisti saatavissa määrissä. Kuitenkin kurkumiini on ”todennäköisesti haitallista”, kun sitä otetaan lääkinnällisissä määrissä raskauden aikana. Suuret kurkumiinimäärät voivat stimuloida kohtua tai aloittaa kuukautiset, jolloin raskaus saattaa vaarantua. Samoin imettämisen aikana käytetystä kurkumiinista ei ole tutkimustietoa, joten on turvallisempaa olla käyttämättä suuria annoksia.

Lapsettomuudesta kärsivien miesten kohdalla kurkumiini saattaa vähentää testosteronin määrää ja hidastaa sperman liikkeitä, mitkä voivat vähentää hedelmällisyyttä. Tästä syystä on mielekästä käyttää harkintaa silloin, kun tarkoituksena on aktiivinen lisääntyminen.

Kurkumiinia ei suositella sappirakon vaivoista kärsiville eikä erityisesti niille, joiden refluksitaudin oireet voimistuvat kurkumiinista. Samoin kurkumiinia ei tule ottaa, jos kärsii heikosta veren hyytymisestä, sillä kurkumiini saattaa vähentää veren hyytymistä (mikä saattaa aiheuttaa mustelmia ja verenvuotoja). Samoin kurkumiinin käyttäminen suurempina annoksina on hyvä lopettaa 2 viikkoa ennen leikkausta. Samoin henkilöiden, jotka kärsivät raudanpuutteesta, tulee harkita käyttöä, sillä kurkumiini saattaa vaikuttaa raudan imeytymiseen.

Anemiasta kärsivien tai kemoterapiassa käyvien tulee keskustella käytöstä ensin hoitavan lääkärinsä kanssa.

Kurkumiini saattaa laskea verensokeria diabeetikoilla. Tästä syystä diabeetikkojen tulee käyttää kurkumiinia varovaisesti. Kurkumiini saattaa käyttäytyä hieman estrogeenin tavoin, joten on teoreettisesti mahdollista, että kurkumiini voi vaikuttaa estrogeenisensitiivisissä tiloissa (rintasyöpä, kohtusyöpä, endometrioosi). Toisaalta on reilua huomauttaa, että erilaisten syöpien yhteydessä ei vaikuta olevan vaaraa siitä, että kurkumiini heikentäisi tilaa.

Lue myös artikkelit:

Kurkumiini
Kurkumiinin vaikutus nivelterveyteen – perusteellinen katsaus
Nivel- ja luustoravintolisien turvallisuus