Rohtosarviapilan turvallisuus

Rohtosarviapila (Trigonella foenum graecum) on palkokasvi, jota käytetään niin mausteena, perinteisissä lääketieteellisissä järjestelmissä kuin moderneissa yrttiravintolisissä. Ainetta on tutkittu aktiivisesti, ja sillä on havaittu olevan yhteyksiä niin diabeetikkojen verensokeritasoihin kuin miesten laskeneisiin testosteronitasoihin. Myös rohtosarviapilan turvallisuudesta on tehty tutkimusta.

Rohtosarviapilalla ei ole havaittu terveille tai diabeettisille käyttäjille merkittäviä sivuvaikutuksia. Sen sijaan sen käytöstä eri lääkitysten kanssa tulisi aina neuvotella lääkärin kanssa. Erityisesti aspiriinia tai verenohennuslääkkeitä käyttävien ei tule käyttää rohtosarviapilaa. Erityisen tärkeää on, että raskaana olevien tulee välttää rohtosarviapilan käyttöä, kuten myös henkilöiden, joilla on voimakas estrogeenin puutostila.

Turvallisuustaso B

Turvallista terveille aikuisille suositelluilla annoksilla, mutta ei suositella raskaana oleville.

Rohtosarviapila on turvallista terveille

Flammang ym. (2004) selvittivät rohtosarviapilan siemenistä saadun uutteen turvallisuutta. He käyttivät Yhdysvaltojen ruoka- ja lääkeviraston (US Food and Drug Administration, FDA) suosittelemaa testipatteristoa, ja saivat tuloksiksi, että rohtosarviapila ei ole genotoksinen aine. Tutkimuksessa ainetta käytettiin huomattavan suuria määriä, joten tutkimuksessa on laaja marginaali; yleensä ainetta käytetään huomattavasti pienempiä pitoisuuksia. Toisin sanoin rohtosarviapila on ainakin normaaleissa määrissä turvallista aikuisille.

Flammangin ym. tutkimuksessa todettiin lisäksi, että rohtosarviapilan lisääminen esimerkiksi ruokaan tai käyttäminen muuten voisi olla hyödyllistä verensokerin kontrollissa, sillä rohtosarviapila sisältää 4-hydroksyisoleusiinia, jota pidetään yhtenä aktiivisena, verensokerin kontrolliin vaikuttavana aminohappona. Tutkimuksessa käytetyssä uutteessa oli 40 % 4-hydroksyisoleusiinia. Medagama & Bandara (2014) toteavatkin, että koska rohtosarviapila kykenee laskemaan verensokeria, se voi mahdollisesti aiheuttaa verensokerin laskua. Siitä syystä henkilöiden, jotka kärsivät hypoglykemiasta, tulisi keskustella lääkärinsä kanssa käytöstä (Zuppa ym. 2010).

Joitakin muita, lieviä haittavaikutuksia on myös havaittu. Medagama & Bandara (2014) toteavat muutaman vuoden takaisessa tutkimuskatsauksessaan, että rohtosarviapila saattaa aiheuttaa joillakin lieviä oireita, kuten ripulia, ruuansulatushäiriöitä, kaasun muodostusta sekä ilmavaivoja. Lisäksi mahdollisia oireita voivat olla hypokalemia (veren kaliumtasojen laskeminen) sekä joissakin tapauksissa huimaus. Rohtosarviapilalla saattaa lisäksi olla myös diureettisia eli virtsaneritystä lisääviä vaikutuksia; tästä syystä rohtosarviapilaa käytetään ajoittain virtsaneritystä lisäävänä aineena eli diureettina (näin myös Singh 2014). Samoin Posadzki ym. (2013) toteavat artikkelikatsauksessaan, että vain pieniä haittavaikutuksia on havaittu, lähinnä ripulia. Jotkut ovatkin havainneet rohtosarviapilalla laksatiivisia vaikutuksia (Khalki ym. 2013).

Toisaalta esimerkiksi Poolen ym. (2010) ja Taylorin ym. (2011) tutkimuksissa voimaharjoittelijoilla ei havaittu sivuvaikutuksia (ks. myös Liju ym. 2015). Myös Muraki ym. (2011) tekivät kokeen, jossa he antoivat rotille eri määrän heidän ruuastaan rohtosarviapilana. Kun osuutta nostettiin 12,3 % koko ruuasta, se aiheutti ruokahaluttomuutta ja ripulia. Tutkijat totesivat, että 2,5 % ruokavaliosta olisi ainakin turvallinen määrä, sillä suuremmilla määrillä esiintyi ruokahalun laskua ja ripulia.

Rohtosarviapilan on havaittu joissakin tapauksissa pahentavan astman oireita. Tästä syystä astmaatikkojen tulisi keskustella aiheesta lääkärinsä kanssa ennen käyttöä. (Zuppa ym. 2010; Ouzir ym. 2016.) (Toisaalta Piaon ym. 2017 tutkimuksessa rohtosarviapila auttoi hiirillä astmaoireisiin, mutta on silti turvallisempaa puhua aiheesta hoitavan lääkärinsä kanssa.)

Rohtosarviapilan yksi erikoinen vaikutus on se, että hikeen, virtsaan ja äidinmaitoon saattaa tulla vaahterasiirappia muistuttava tuoksu (Zuppa ym. 2010; Mebazaa ym. 2011). Korman ym. (2001) huomauttavat, että joillakin vastasyntyneillä, joiden äidit ovat käyttäneet raskausaikana rohtosarviapilaa, vastasyntynyt lapsi tuoksuu vaahterasiirapilta, ja tämä johtaa joskus virheelliseen lausidnoosidiagnoosiin (sairautta kutsutaan englanniksi kuvaavammin ”maple syrup urine disease” eli ”vaahterasiirappivirtsasairaus”). Vaikka rohtosarviapilaa käytetään yleisesti maidonlisääjänä, imeväiselle mahdollisesti aiheutuvista sivuoireista ei kuitenkaan ole tutkimusta (ks. Zuppa ym. 2010). On kuitenkin selvää, että rohtosarviapilaa ei tulisi käyttää ollenkaan raskauden aikana, ks. alla.

Rohtosarviapila ohentaa verta

Rohtosarviapila saattaa ohentaa verta. Chan ym. 2011 kävivät läpi varfariinia käyttäviä potilaita, ja havaitsivat, että jos nämä käyttivät yleisesti veren paksuuteen vaikuttavia aineita neljä kertaa viikossa, heidän hyytymistekijänsä eivät olleet optimaalisella tasolla. Myös Forouhar & Sack 2012 kommentoivat tutkimuskatsauksessaan, että rohtosarviapila saattaa ohentaa verta. Varfariinipohjaisia verenohennuslääkkeitä (esim. Marevan) käyttävän tulee siis keskustella asiasta lääkärinsä kanssa. Samoin aspiriinin kanssa rohtosarviapilaa ei tule käyttää, koska molemmat ohentavat verta, ja yhdistelmä altistaa esimerkiksi nenäverenvuodoille (Abebe 2002). Rohtosarviapilan – kuten muidenkin luonnontuotteiden – käytöstä yhdessä lääkkeiden kanssa tulee aina keskustella lääkärin kanssa.

Yhteisvaikutukset lääkkeiden kanssa

Rohtosarviapila vaikuttaa joidenkin lääkkeiden imeytymiseen. Beagle-koirilla havaittiin, että rohtosarviapila vaikutti seldenafilin (kauppanimellä Viagra) imeytymiseen. Vaikutus havaittiin muutamassa tekijässä. AUC eli pitoisuus-aikakuvaajan alle jäänyt alue kuvaa imeytyneen lääkkeen kokonaismäärää (paljonko lääkettä on kokonaisuudessaan siirtynyt suun kautta ottamisen jälkeen vereen), kun Cmax kuvaa huippupitoisuutta (mikä on huippuarvo seurannan aikana). Kokeessa havaittiin, että Cmax eli huippupitoisuus veressä oli pienempi, eli lääkkeen huippumäärä oli pienempi, kun sen kanssa otettiin rohtosarviapilaa. Samoin AUC eli veressä oleva lääkeaineen kokonaismäärä oli pienempi. Näin ollen lääkkeen imeytyminen oli huonompaa. Muut arvot eivät muuttuneet. Näin erityisesti Viagran kohdalla rohtosarviapila voi heikentää imeytymistä. (Al-Mohizea ym. 2014.)

Vaikka Viagra ei olisi ainoa käytössä oleva lääke, myös muiden yleisten lääkkeiden kohdalla havaittiin imeytymisvaikeuksia. Toisessa kokeessa havaittiin, että 25 gramman annos rohtosarviapilaa vähensi beagle-koirilla teofylliinin (yleinen astmalääke) imeytymistä; Cmax eli lääkeaineen huippupitoisuus veressä oli 28 % pienempi ja AUC eli lääkkeen kokonaismäärä veressä vähentyi 22 %  (Al-Jenoobi ym. 2014a). Myös fenytoiinin (käytetään epilepsian ja rytmihäiriöiden hoidossa) imeytyminen heikentyi koirilla; AUC eli pitoisuus-aikakuvaajan alle jäänyt alue eli käytännössä lääkkeen määrä veressä pieneni lähes 72 % (Alkharfy ym. 2013). Sen sijaan kaneilla todettiin, että se ei vaikuttanut siklosporiinin (eräiden siirteiden hylkimisreaktiota ehkäisevä lääke) tai karbamatsepiinin (epilepsialääke) imeytymiseen (Al-Jenoobi ym. 2014b).

Tulokset viittaavat siihen, että jos käyttää jotain jatkuvaa lääkitystä, on rohtosarviapilan käyttämisestä neuvoteltava ehdottomasti oman lääkärinsä kanssa.

Rohtosarviapila ei ole turvallista raskaana oleville

Loubna Khalki on tehnyt uraauurtavaa tutkimusta rohtosarviapilan raskaudenaikaisen käytön vaikutuksista. Hän antoi ryhmänsä kanssa melko suuria annoksia (500 ja 1000 mg/painokilo/päivä) rohtosarviapilauutetta raskaana oleville hiirille. Hiiret eivät osoittaneet merkkejä myrkytyksestä, mutta niillä oli tavallista enemmän keskenmenoja, ja poikaset syntyivät pienempinä. Myös joitakin epämuodostumia havaittiin. (Khalki ym. 2010). Toisessa tutkimuksessa he huomasivat, että jos hiiriemo söi rohtosarviapilauutetta raskauden aikana, noin 30 %:lla poikasista oli pienempi syntymäpaino (1000 mg saavilla 27 % ja 500 mg saavilla 32 %) ja noin 10 % pienemmät aivot. Hiiret myös liikkuivat vähemmän. (Khalki ym. 2012.) He myös totesivat, että hiiriemoilla suuri annos (1000 mg/kg/pv) hidasti poikasten motorista ja hermostollista kehitystä. Haittavaikutus jatkui pidemmälle poikasten elämässä. Vaikka laajoja tutkimuksia ei ole tehty, myös ihmisillä raskaudenaikaisen käytön epäillään olevan yhteydessä epämuodostumiin. (Khalki ym. 2013.)

Vaikka hiirikokeiden tuloksia ei aina voi sellaisenaan soveltaa ihmisiin, tässä tapauksessa raskaana olevien äitien tulee ehdottomasti välttää rohtosarviapilan käyttöä. Samoin valmisteita ei voi suositella lapsille, sillä tutkimuksia kasvin vaikutuksesta kehitykseen ei vielä ole. Kuitenkin tulokset ovat tähän mennessä osoittaneet, että rohtosarviapila on turvallista aikuisilla, jotka eivät ole raskaana.

Luustovaikutukset munasarjan poiston jälkeen

Tutkijat tekivät kokeita, joissa he antoivat rohtosarviapilaa naarasrotille, joilta oli poistettu munasarjat. He huomasivat, että vaikka kasvilla ei ollut negatiivista vaikutusta normaaleihin rottiin, munasarjattomilla rotilla aine vähensi luiden mineralisaatiota. (Folwarczna ym. 2014a) He myös toteavat, että pienet määrät rohtosarviapian siemeniä voivat aiheuttaa positiivisia vaikutuksia luustossa, kun taas suuret annokset voivat olla haitallisia (Folwarczna ym. 2014b). Tästä syystä erityisesti naisten, joilta on poistettu munasarjat, tulisi keskustella lääkärinsä kanssa asiasta ennen valmisteen käyttämistä.

Jotkut ovat allergisia rohtosarviapilalle

Rohtosarviapila on yrtti, ja tutkimuksissa on havaittu, että jotkut harvat ihmiset saattavat olla allergisia rohtosarviapilalle (Namork ym. 2011). Aikaisemmin tätä ei ole tavattu, mutta nykyään uusia allergioita on alettu havaita. Vuoden 1997 tutkimuksessa havaittiin ensimmäistä kertaa kaksi ihmistä, jotka olivat allergisia rohtosarviapilan siemenjauheen pölylle (Patil ym. 1997.) Niiden, jotka ovat allergisia kikherneille, lupiineille tai pähkinöille, tulisi keskustella lääkärinsä kanssa rohtosarviapilan käyttämisestä tai aloittaa käyttö huomattavan varovaisesti, sillä heillä saattaa olla mahdollinen rohtosarviapila-allergia (Patil ym. 1997; Vinje ym. 2011).

Ks. myös artikkeli “Rohtosarviapila