Mustikka (Vaccinium myrtillus) on kanervien sukuun kuuluva varpukasvi, joka tuottaa vuosittain tummia, mustansinisiä marjoja. Marjat ovat joko tummansinisiä, vahapeitteisiä ja härmeisiä tai mustia ja kiiltäviä. Mustikkaa käytetään paljon ruuanlaitossa, ja siitä tehdään pohjoismaisia perinneruokia, kuten mustikkapiirakkaa, mustikkakeittoa tai hilloa (sekä paikallisempia ruokia, kuten mustikkapöperöä, mustikkakukkoa tai mustikkamöllöä). Mustikka on yksi Suomen tärkeimpiä luonnonvientituotteita. Mustikkaa käytetään myös kasvivärjäyksessä.

Suomea puhuvalle voi tulla yllätyksenä, että englannin ”blueberry” ei viittaa suomalaiseen mustikkaan, vaan amerikkalaiseen pensasmustikkaan. Yllättäen suomalainen mustikka on englanniksi ”bilberry”. Blueberry viittaa amerikkalaiseen, pensasmuotoiseen mustikkaan, joka tuottaa satoa rypäleinä, ja jonka marjat ovat valkosisuksisia. Pohjoismaisten mustikoiden sisukset ovat puolestaan voimakkaan violetteja, ja tahraavat voimakkaasti. Eroja löytyy myös maussa sekä marjojen terveysvaikutuksissa.

Mustikka perinteisessä lääkinnässä

Mustikkaa on käytetty perinteisessä lääkinnässä lähes tuhannen vuoden ajan. Suomalaisessa kansanlääkinnässä marjoja on käytetty (ja käytetään edelleen) ripulin hoitoon. Myös mustikan lehtiä on käytetty ulkoisesti tai teenä ruuansulatusvaivojen ja diabeteksen hoitoon. Mustikkaa on käytetty myös muualla, ja sillä on paikkansa esimerkiksi itävaltalaisessa perinteisessä lääkinnässä (ks. Voql ym. 2013). Mustikkauutetta käytetään muutenkin ympäri maailmaa silmien hoitoon (Miyake ym. 2012).

Mustikan terveyttä edistävät antosyaanit

Mustikan terveysvaikutusten ajatellaan keskittyvän mustikassa oleviin antosyaaneihin. Antosyaanit toimivat erityisesti marjojen väriaineina. Ne antavat marjoille voimakkaan sinisen, punaisen tai violetin värin. Antosyaanien väri riippuu voimakkaasti niiden happamuudesta eli pH-arvosta. Tummansiniset marjat, kuten mustikka, variksenmarja tai mustaherukka, sisältävät eniten antosyaaneja. Antosyaaneja on monia erilaisia, joista yleisimpiä ovat syanidiini, delfinidiini, malvidiini, pelargonidiini, peonidiini ja petuniadiini. Yhdisteiden varsin persoonalliset nimet viittaavat pitkälti niiden väreihin. Kaikkia edellisiä käytetään myös elintarviketeollisuudessa väriaineina. Mustikka on yksi luonnon rikkaimmista antosyaanilähteistä (Yamamura ym. 2011).

Teknisesti ottaen antosyaanit ovat kasvien sisältämiä aineita, joiden pääyläluokkana ovat fenoliset yhdisteet. Ne toimivat kasvien väriaineina, suojaavat tuhohyönteisiltä ja UV-säteilyltä ja viruksilta. Ne myös vaikuttavat kasvien väriin, koostumukseen ja säilyvyyteen. Yksi fenolisten yhdisteiden alaluokka ovat flavonoidit, joita on useita tuhansia erilaisia. Flavonoideilla on useita erilaisia terveysvaikutuksia. Vaikka flavonoidien puutostilaa ei ole havainnoitu, on huomattu, että niiden runsas saanti parantaa terveyttä ja pienentää sydän- ja verisuonitautien sekä tiettyjen syöpäsairauksien riskiä. Antosyanidiinit ovat yksi flavonoidien alaluokka, ja antosyaanit ovat antosyanidiinien ja sokerin yhdisteitä. Antosyanidiinit ovat puhtaassa muodossaan pysymättömiä, mutta sokeriin sitoutuminen tekee niistä kestävämpiä. Kasveissa antosyanidiinit ovat juuri sokeriyhdisteinä eli antosyaaneina.

Antosyaaneja esiintyy suurimmassa osassa maakasveja, joista poikkeuksena ovat Caryophyllales-lahkon kasvit (näistä tunnetuimpia esimerkkejä ovat kaktukset, revonhännät eli amarantit sekä punajuuret, joissa antosyaanien sijasta on betalaiinia). Antosyaanit voivat värjätä kasvin jokaisella värillä, mukaan lukien keltaisen ja värittömän. Itse asiassa kaikki värit vihreää lukuun ottamatta on löydetty. Kasvien antosyaanipitoisuuksiin vaikuttavat hyvin monet ympäristötekijät, kuten valaistus (voimakkuus ja aallonpituus), lämpötila, vesi- ja hiilidioksidipitoisuus sekä kasvualustan typpi-, fosfori- ja booripitoisuudet. (Sullivan 1998.)

Burdulis ym. (2007) tutkivat eri maissa kasvavien mustikoiden antosyaanipitoisuuksia. He huomasivat, että pitoisuudet vaihtelivat 0,399–0,264 % välillä, riippuen kasvupaikasta. Mustikoissa oli antosyaaneista syanidiinia eniten, ja sen jälkeen delfinidiiniä ja petuniadiiniä sekä jonkin verran malvidiiniä sekä peonidiiniä. Kuitenkin Skandinaavisissa mustikoissa oli enemmän malvidiiniä kuin muualta saaduissa.

Mustikka sisältää lisäksi resveratrolia, jolla on terveysvaikutuksia. Siitä kuitenkin 17—46 % hajoaa kuumennettaessa, joten sen osuus ei ole merkittävä kypsennettyä mustikkaa syödessä (Lyons ym. 2003).

Mustikan mahdollisia terveysvaikutuksia

Mustikan antosyaaneilla on havaittu elimistöä suojelevia ja tulehdusta hillitseviä vaikutuksia eri tilanteissa (ks. Jang ym. 2005; Karslen ym. 2007; Bao ym. 2008). Samoin mustikan vaikutusta silmien terveyteen on tutkittu jonkin verran, ja tulokset ovat varovaisen positiivisia (ks. Canter & Erns 2004; Kawabata & Tsuji 2011; Kamiya ym. 2013).