Inkivääri (Zingiber officinale) on ruohovartinen, kukkiva kasvi, joka on peräisin Aasiasta. Kaupoissa myytävät inkiväärit, joita usein kutsutaan erheellisesti juuriksi, ovat inkiväärien maavarsia eli osia, jotka kasvavat maan alla. Inkivääri kuuluu inkiväärikasvien heimoon, johon kuuluvat esimerkiksi kardemumma ja kurkuma.

Inkivääriä kasvaa pääasiassa Aasiassa ja trooppisilla alueilla, ja se on yksi tärkeimmistä ja eniten käytetyistä yrteistä maailmanlaajuisesti. Inkiväärin ruohovarsi kasvaa noin metrin mittaiseksi, ja sen kuihtuessa maavarret poimitaan; tämä tapahtuu noin 6–12 kk kylvämisestä. Joidenkin arvioiden mukaan inkiväärin tuotanto kasvoi huomattavasti 1980-luvulta alkaen; kun tuotanto arvioitiin vuonna 1980 300 000 tonniin, se oli samojen arvioiden mukaan 500 000 tonnia vuonna 1990 ja 600 000 tonnia vuonna 1998 (FAO). Vuoden 2014 arvio oli 2 200 000 tonnia (FAO).

Inkiväärin tuotanto maailmanlaajuisesti (punainen); Lähde FAO

Inkiväärin tuotanto maailmanlaajuisesti (punainen); Lähde FAO

Perinteisestä lääketieteestä nykypäivään

Inkivääriä on käytetty pitkään erilaisissa perinteisen lääketieteen järjestelmissä: kiinalaisessa perinteisessä lääketieteessä, intialaisessa Ayurvedassa ja arabialaisessa Unani-lääketieteessä reumaan, nivelrikkoon, nyrjähdyksiin, lihaskipuihin ja kiputiloihin, kurkkukipuun, kramppeihin, ummetukseen, ruuansulatushäiriöihin, oksentamiseen, korkeaan verenpaineeseen, dementiaan, kuumeeseen, infektiosairauksien hoitoon ja suolistomatojen karkottamiseen. Katsausartikkelissaan Ali ym. (2008) huomauttaa, että tieteellisessä yhteisössä on syttynyt uusi kiinnostus inkiväärin vaikutuksia kohtaan. He toteavat, että tutkimusten perusteella näyttää, että inkivääri on vahva antioksidantti, joka vaikuttaa immuunijärjestelmään, kasvainten muodostumiseen sekä vähentää tulehdusta, pahoinvointia ja solukuolemia. Se myös laskee mahdollisesti koholla olevaa verensokeria ja ylläpitää veren rasvatasapainoa. Kuitenkin lisätutkimuksille inkiväärin toimintamekanismeista sekä pitkäaikaiskäytöstä on tarvetta.

Vaikutus (raskauden aikaiseen) pahoinvointiin

Inkiväärin tehoa on kokeiltu pahoinvointiin eri muodoissaan: kemoterapian aiheuttamaan pahoinvointiin, matkapahoinvointiin sekä erityisesti raskaudenaikaiseen pahoinvointiin. Aiheesta on muutama tutkimustuloksia kokoava katsaustutkimus (Ding ym. 2013, Viljoen ym. 2014), jotka puoltavat inkiväärin tehoa. Viljoen ryhmineen löysi yhteyden tosin pahoinvoinnin, ei itse oksentamisen välille, mutta tulokset olivat silti positiivisia.

Vaikutus nivelterveyteen

Inkivääriä on käytetty perinteisesti nivelvaivojen, kuten nivelreuman ja nivelrikon hoitoon. Aiheesta ei kuitenkaan ole vielä monia tutkimuksia, ja useammassa tutkimuksen haasteena on, että niitä ei ole tehty tiukkojen tutkimusperiaatteiden mukaisesti (ns. plasebokontrolloituja kaksoissokkotutkimuksia, joissa edes kokeen suorittajat eivät tutkimusta tehdessään tiedä, kuka saa lumelääkettä ja kuka tutkittavaa ainetta). Samoin monissa tutkimuksissa on piirteitä, jotka vaikeuttavat niistä tehtäviä johtopäätöksiä inkiväärin suhteen. Osassa tutkimuksia inkivääriä käytetään yhdessä muiden yrttien kanssa, yhdessä kaikille ryhmille annettiin myös glukosamiinisulfaattia (toisessa meloksikaamia), osa tutkimuksista on case-tutkimuksia ja yksi on tehty lähinnä havainnointitutkimuksena. Vaikka tulokset ovat positiivisia, on tarpeen suorittaa vielä tiukempia tutkimuksia aiheesta.

Selkeä vaikutus nivelrikkoon havaitaan kahdessa, metodologisesti tiukassa tutkimuksessa (Haghighi ym. 2005, Altman & Marcussen 2001), mutta jälkimmäisessä on käytössä myös Alphinia galanga -uutetta. Samoin haasteena on, että kahdessa, ilmeisesti hyvin suoritetussa tutkimuksessa (Bliddal ym. 2000, Niempooq ym. 2012) ei havaittu selkeää vaikutusta, vaikka Bliddalin ryhmän tutkimuksessa tutkimuksen alkupuolella nähtiin vaikuttava trendi.

Näytön aste: 3- (hyvää näyttöä) (?)

Näytön aste: 3- (hyvää näyttöä) (?)

Turvallisuus

Inkivääri on turvallista. Se on FDA:n ”turvalliseksi tunnustettujen” listalla (GRAS). Samoin monissa tutkimuksissa inkivääri on lähinnä aiheuttanut vatsanväänteitä.

Inkivääri saattaa lisätä verenvuodon mahdollisuutta ja aiheuttaa joillakin naisilla runsaammat kuukautiset. Tästä syystä inkiväärin käytöstä tulee keskustella lääkärin kanssa verenvuotosairauksien yhteydessä.

Kuten yllä huomattiin, inkivääriä käytetään raskauspahoinvoinnin hoitamiseen. Jotkut (esim. Evira) ovat huolissaan suurempien inkiväärimäärien käyttämisestä raskauden aikana. Kuitenkaan inkiväärin raskaudenaikaista käyttöä tarkastelleissa tutkimuksissa ei ole saatu näyttöä siitä, että inkivääri lisäisi keskenmenon tai epämuodostumien riskiä.

Turvallisuustaso A

Turvallista terveille aikuisille ja todennäköisesti myös raskaana oleville.

Ks. myös artikkeli “Inkiväärin turvallisuus